Jouni Tirkkonen - perussuomalainen Keravalta. Tehdään yhdessä parempi huominen!

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomi

Vaarana liian hyvät Venäjä-suhteet

Vladimir Putin lappaa Suomessa ”työvierailuilla” kuin läheisessä protektoraatissa – aivan kuten Niinistö käy vastavuoroisesti Moskovassa. Suhteet ovat niin hyvät ja lämpimät, että keskeisen ongelman maidemme välillä alkaa muodostaa suhteiden ongelmattomuus.

GDPR:n pitäisi rangaista täysillä myös silloin kun kunta tai valtio perseilee

En ole hetkeen pysynyt kärryillä tietosuojamaailman nyansseista. Tiesin toki yleisellä tasolla GDPR:n, mutta... Putosin täysillä perseelleni kun kuulin, että GDPR:n sanktiokäytäntöä ei noudateta täysimääräisesti julkisella sektorilla. Tietosuoja-asetuksen sanktiomaksuja ei nimittäin määrätä valtiollisille tai kunnallisille instituutioille.

Hyväsydämisyyden ylistys

Herra Mahamed Abdillahi muutti Lieksaan vuonna 2010. Lehtijutussa ei kerrota, milloin hän saapui Suomeen, mutta hän on asunut aikaisemmin Kajaanissa ja Kontiolahdella. Aktiivisena henkilönä Mahamad osallistuu Lieksan kunnallispolitiikkaan, ja hänet onkin valittu kaupunginvaltuustoon. Valitettavasti Mahamed on nyt, valituksi tultuaan huomannut, että hän ei osaakaan suomea. Ei kuitenkaan hätää, kaupunki tietenkin kustantaa tulkin.

Ruotsi yrittää varastaa Laplandinkin

Koetin viime viikolla lähteä vaimoni kanssa helteitä pakoon pohjoiseen. Se ei onnistunut, koska pohjoisessa oli aivan yhtä kuumaa – ellei kuumempaa - kuin täällä etelässä, Oulussa.

Ajoimme matkallamme Ruotsin kautta Karesuvannosta Kiirunaan ja sieltä Jokkmokkiin. Yllätyksekseni huomasin, että ruotsalaiset ovat alkaneet omia Lapland-sanaa eri yhteyksissä. Jopa ilmaisuna Swedish Lapland. 

Jos persujen lakialoite olisi mennyt läpi, Husulla ei olisi mitään hätää

Suomesta ei todennäköisesti löydy some-käyttäjää, joka ei olisi kuullut demarien kaupunginvaltuutettu Abdiraham "Husu" Husseinista. Hussein haukkui twitterissä kaikkia persujen äänestäjiä ja kannattajia rasisteiksi. Perussuomalaisten Jouni Kotiaho teki asiasta tutkintapyynnön poliisille. Kiitän vilpittömästi Husua tapahtuneesta, sillä pääsemme tästä hienosti sananvapauskysymysten äärelle.

Juhannus 25 vuotta sitten – EU:n liittymissopimus allekirjoitettiin Korfulla

Mielenkiintoisina aikoina on kiinnostavaa lukea muutamista päiväkirjoista, miten asiat silloin – määrävuosia sitten – menivät. Tai miten ne koettiin, miltä tuntuivat.  Siis kyseisen päiväkirjan pitäjän kirjaamina.

*

Juhannus 25 vuotta sitten – EU:n liittymissopimus allekirjoitettiin Korfulla

Uusien EU-jäsenmaiden liittymistä koskeva sopimus allekirjoitettiin Eurooppa-neuvoston kokouksessa, juhannuksena 24.6.1994 Korfulla.

Valtio oman rahankeräyslakinsa hampaissa, ei saa julkaista tilinumeroa

Nyt olen nähnyt kaiken. Valtio on joutunut oman rahankeräyslakinsa hampaisiin. Valtikokonttorilta kysyttiin tänään Twitterissä, miten valtiolle voi lahjoittaa rahaa vapaaehtoisesti. Valtiokonttorin vastaus oli todella hämmentävä. Konttori ei voi julkaista tilinumeroaan netissä Suomen rahankeräyslain mukaan :D

Nato-optio, tuhannen kerran

Olipa täällä blogistaniassa kerrassaan tyhjentävä kirjoitus tietämättömyydestä ns. Nato-optio -asiassa. En ole enää hirveästi viitsinyt puuttua optioasiaan sen jälkeen kun presidenttikin ilmoitti ettei viitsi käyttää ko. ilmaisua. Teen kuitenkin poikkeuksen koska kirjoitus paljasti sen ilmeisimmän suomalaisten virheluulon: Pahassa paikassa Suomesta tulee Naton jäsen, jos Suomi vetää optiokortin esiin.

Mietteitä hallitusohjelmasta

Kun sosiaalidemokraatit lähtivät rakentamaan hallitusta, he unohtivat kansan tahdon heti valtaan päästyään. Historiallisen vaalitappion kärsinyt keskusta otettiin mukaan vallanjakoon välittämättä tuon taivaallista vaalituloksesta. Ja keskustahan tarrasi kiinni vallankahvaan kuin kissa hiireen.

Hallitusohjelma on sellainen, että sieltä puuttuu tärkein: yhtenäinen Suomen ja suomalaisten edun mukainen linja. Suurin osa vaalilupauksista toteutetaan vain näennäisesti, mutta kansalaisten kannalta ikävimmät epäkohdat jätetään korjaamatta ja sen lisäksi ongelmia luodaan lisää.

Kieltääkö Rinteen hallitus myös kahvin nuorilta?

Uudessa hallitusohjelmassa halutaan kieltää energiajuomien myynti alle 16-vuotiaille. Mediassa on poliitikkojen suulla puhuttu energiajuomien ongelmina suuresta sokeri- ja kofeiinisisällöstä. Sokeripuoli pitää paikkansa. Mutta entäs se kofeiini?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä