Jouni Tirkkonen - perussuomalainen Keravalta. Tehdään yhdessä parempi huominen!

Perussuomalaiset ja kolmas jytky

Perussuomalaiset pitivät puoluekokouksen noin vuosi sitten kesäkuussa. Tuon kokouksen jälkeen noin kaksikymentä kansanedustajaa erosi puolueesta ja perusti oman eduskuntaryhmän. Tuo tapahtuma oli suomalaisen poliitisen historian suurin, härskein ja ilmeisin omaa etua tavoitteleva toimenpide. Kun noin suuri eroaminen tapahtuu, puolue yleensä hajoaa. Näin kävi esimerkiksi SMP: lle. Perussuomalaisten poliitiset vastustajat innostuivat jo avaamaan shampanjapullon korkkeja ja iloitsemaan siitä että he ovat viimeinkin päässeet perussuomalaiset -nimisestä puolueesta eroon. Oikeasti puolue ei hajonnut mihinkään, ainoastaan eduskuntaryhmä jakaantui kahtia.

Perussuomalaisista eronneet kansanedustajat eivät ottaneet huomioon sitä, että politiikassa poliitikko voi pettää omat äänestäjänsä vain kerran. Poliitikko joka kääntää selkänsä omille äänestäjilleen päättää yleensä myös oman uransa, joka päättyy seuraaviin vaaleihin. Väitetään että Abraham Lincoln olisi sanonut että: " Jokaista voi pettää kerran, joitain voi pettää koko ajan, mutta kaikkia ei voi pettää kaiken aikaa". Mitä taas tulee Sipilän, Orpon ja Soinin hallitukseen niin vaikuttaa siltä että hallitus ei tule saamaan maaliin yhtään isompaa päätöstä. Soteuudistus jää kesken, maakuntauudistus on raakile ja tuleva aselakiuudistus on aivan täysi susi, mikäli se hyväksytään niin kuin virkamiehet ehdottavat sitä hyväksytettäväksi. Yhdessä asiassa Sipilä ja Orpo sentään onnistuivat. He onnistuivat pilaamaan noin 20 kansanedustajan uran pysyvästi. Uskon että Sipilä ja Orpo ovat nauraneet näille tontuille makeasti.

Perussuomalaisten ottelukestävyys oli kuitenkin kovempi kuin vastustajat koskaan osasivat arvatakaan. Seuraavana vuonna pidetyissä presidentinvaaleissa perussuomalaiset saivat kolmannen sijan ja melkeinpä 7 prosentin kannatuksen. Tällä hetkellä kannatus on jo yli 10 prosenttia. Nyt puolueessa olevat henkilöt edustavat perussuomalaisten kaikkein kovinta ydintä. Laskelmoijat ja pikavoittojen tavoittelijat ovat jo jättäneet puolueen ajat sitten. Eduskuntavaaleissa 2011 perussuomalaiset saivat yli 500 000 ääntä ja seuraavissa vaaleissa 2015 tuli niin ikään yli puoli miljoonaa ääntä. Nuo äänestäjät ovat edelleen olemassa, he eivät ole kadonneet minnekkään. Tällä hetkellä perussuomalaiset ovat puolueena vahvempi, yhtenäisempi ja terävämpi kuin koskaan ennen historiansa aikana. Uskon että seuraavissa vaaleissa 2019 perussuomalaiset tullaan muistamaan siitä että puolue jonka olisi teoriassa pitänyt hajota, pystyi yltämään kolmanteen perättäiseen jytkyynsä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (67 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

#1
Jussia pelottaa. On pakko ottaa kädet pois toisten taskuista.

Työmies kiittää.............

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Persujen jytkyt ovat perustuneet taitavaan Soinin populismiin. Siitähän hän gradunsakin kirjoitti.

Uutta jytkyä ei ole odotettavissa, sillä Halla-aho on omalla linjallaan, joka ei piittaa populismista. Aidosti rasistisia äänestäjiä ei tule olemaan yli kymmentä prosenttia. Sen verran ehkä.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Viihdyttävää miten persut käyttävät tulevasta (heh) vaalivoitostaan nimenomaan Soinin lanseeraamaa termiä.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Saako täällä julkisesti solvata ihmisiä? Nimitellä rasistiksi?

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Kaikki solvaaminen on aivan sallittua, kun kohteena on Perussuomalainen.
Monissa tapauksissa luvan ankaraan solvaamiseen antaa jo se, että kohdetta epäillään Perussuomalaiseksi.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Jos Juha Kuikkaa tarkoitat; en minä kyllä henkilöön kohdistunutta rasistisyytöstä havainnut. Toisaalta, minkään puolueen jäsen kun en ole.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Se on keskeinen osa sananvapautta.

Persut puhuvat sananvapaudesta paljon mutta eivät itsekään ymmärrä mitä se tarkoittaa.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja Vastaus kommenttiin #35

"Se on keskeinen osa sananvapautta."

Solvaaminen tai kiihottaminen esimerkiksi vakaumukseen pohjautuvaa kansanryhmää kohtaan ei ole osa sananvapautta. Esimerkiksi rasisteiksi jonkin ihmisryhmän jäsenten kutsuminen tarkoittaa ryhmän jäsenten leimaamista tämän rikoksen tekijöiksi tai kannattajiksi.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #42

Itse kannatan sananvapautta kyllä sen verran paljon että en lähtisi tuomioita jakamaan edes siitä että joku laukoo puolen maailman olevan rasisteja... tai joku ryhmittymä kollektiivisesti. Typeräähän se useinmiten on, mutta ihan sallittua omasta puolestani... Suomen lainsäädännöstä en sitten niin tarkkaan tiedä - Suomen laki ei aina ole yhtä vapaamielinen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #45

"Suomen laki ei aina ole yhtä vapaamielinen."

Suomen lakien tulkinta on sananvapauden suhteen hyvin valikoiva.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Eikö se ole yksi perussuomalaisten poliittisista tavoitteista, että ihmisiä saa aivan vapaasti solvata sananvapauden nimissä?

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

Kuikka hei....Tuota noin.....itse tunnen muutaman persun ja ei ne kyllä ole mitään rasisteja. Ihan normi naapurustoa omakotitaloalueella. Kun heitä seurailee niin sellaista ydinperhesakkia, koti-uskonto-isänmaa

On kyllä typerä tämä kommenttisi

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Rasisti voi olla vasta sitten kun syyllistyy rasistisiin tekoihin tai tekee niitä.

Ihminen joka on sielultaan ja mieleltään rasisti, ei voi tehdä rasistisia tekoja niin kauan kuin ne ovat lainvastaisia, joutumatta oikeuteen.

Kukaan ei siis tahdo tunnustaa olevansa rasisti, ennenkuin lait muutetaan sellaisiksi että rasistiset teot ovat laillisia ja oikeita.

Jos persut pääsisivät valtaan, ne lait jotka tekevät rasistisista toimista kriminaalia toimintaa muutettaisiin hetkessä ja rasistit pääsisivät ulos kaapista.

Yhtäkkiä yrinperhe-koti-uskonto-isänmaa-sakista tuleekin ylpeää rasistisakkia, kun rasismi ei enää ole lainvastaista, kiitos persujen.

Tällaista tämä.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen Vastaus kommenttiin #19

Täytyy todeta äitivainaan sanoin:

OU HUPATTAMATTA !

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #43

Etkö muka usko että Vihavainen tietää ihmisten sielut ja mielet? Voi sinua vähäuskoista.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #46

"Etkö muka usko että Vihavainen tietää ihmisten sielut ja mielet?"

Mistäs Vihavainen ne sielut ja mielet voisi tietää? Paitsi jos ihmiset ne hänelle itse paljastavat, kuten vaikka sanomalla että kannattavat ja äänestävät persuja.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #43
Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #43

"OU HUPATTAMATTA !"

Ei se sinun äitisi varmaan minua tarkoittanut.

Minä olin aika hiljainen ja kiltti poika, eikä minun äitini koskaan yrittänyt minua millään tavoin sensuroida.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen Vastaus kommenttiin #50

ei äitivainaa niin minulle sanonut vaan niille jotka hulluja puheli

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #52

"ei äitivainaa niin minulle sanonut vaan niille jotka hulluja puheli"

Sinähän sen tiedät ketä se tarkoitti.

Mutta ei se minua vonut tarkoittaa
kun ei se tiennyt minusta mitään
eikä minun "hulluista" puheistani.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"itse tunnen muutaman persun ja ei ne kyllä ole mitään rasisteja. Ihan normi naapurustoa omakotitaloalueella"

Tämä jäi tässä viestissä niinkuin vähän kaivelemaan, niin että pitää nyt oikein kysyä että jos sinun mielestä "normi naapuristo omakotialueella" ei voi olla rasiteja, niin millaiset ihmiset sitten voivat olla rasisteja, siis sinun mielestäsi?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #57

"millaiset ihmiset sitten voivat olla rasisteja"

Varmaankin Vihavaisen kaltaiset ihmiset jotka luokittelevat muita ihmisiä ryhmänsä perusteella.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #58

"Varmaankin Vihavaisen kaltaiset ihmiset jotka luokittelevat muita ihmisiä ryhmänsä perusteella."

Minä satun kuulumaan siihen normi-naapurustoon omakotialueella, niin että mitenkä minä voisin sellainen rasisti olla?

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Kerropas Kuikka nokkelana ja viisaana miehenä, mihin rasisminimikkeen alle sopivaan etniseen tai uskonnolliseen ryhmään, kenties rotuun tms. ulkomaalaiset huijariopportunistit kuuluvat.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Pahoitin mieleni kommentoija Kuikan sanomisista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Älä pahoita mieltäsi, sillä en väittänyt, että kaikki perusssuomalaisten äänestäjät ovat rasisteja.

Käyttäjän Reino kuva
Reino Toivanen

Juha: "Aidosti rasistisia äänestäjiä..." Oho. Mihin väitteesi perustuu?

Nimenomaan sinulta älyllistä epärehellisyyttä! Tiedän, ettet ole noin tyhmä kuin esität.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

Kyllä kentällä jo näkee miten luottamus palaa. Siitä kun löytyy factaakin, jäseniä liittyy kokoajan lisää. Itsekkin suhteellisen tuoreena.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Täytyy ihmisen olla jotenkin arvostelukyvytön jos poliittiseen puolueeseen luottaa. Puoluehan koostuu henkilöistä ja henkilöön luottaminen lienee sitten toinen asia, joka näyttäytyy vasta valinnan jälkeen, jos yleensäkkään näyttäytyy.

Pekka Iiskonmaki

#17

Hyvin todettu Kalle.

''Täytyy ihmisen olla jotenkin arvostelukyvytön jos poliittiseen puolueeseen luottaa.''

Silloin ulkoistaa oman ajattelun muille. Ei tulisi ikinä mieleeni liittyä mihinkään puolueeseen.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #31

"Silloin ulkoistaa oman ajattelun muille. Ei tulisi ikinä mieleeni liittyä mihinkään puolueeseen."

Hyvä Pekka.

Kerrankin olen samaa mieltä Liskonmäen kanssa.

Miksi antaisin kenellekään,
tai millekkään puolueelle,
avointa valtakirjaa määrätä siitä,
miten minä saan asioista ajatella.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Ainakin Ylen kesäkuun kannatusmittauksen perusteella perussuomalaisilta on hävinnyt ~200 000 äänestäjää.

http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/file...

Vai ovatko ne hävinneet sinisiltä?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Ensimmäisen jytkyn jalkeen persut pakenivat käpykaartiin hallitusvastuuta pakoillen, toisen jytkyn jäkeen hallitukseen kepun ja kokoomuksen äänettömäksi yhtiömieheksi hyväksymällä mm.Kreikan tukipaketin, eläkeläisten, opiskelijoiden ja työttömien kyykyttämisen ja oli hallituksessa hyväksymässä 30.000 pakolaisen maahantulon. Kolmatta jytkyä Suomen kansan suuri enemmistö ei enää ansaitse, mitään niin pahaa emme ole tehneet.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Ihmettelen miten Soini suostui äänettömäksi yhtiömieheksi.

Ei hallitukseen tarvitse mennä huonoilla ehdoilla hallitusvastuun takia.

Käyttäjän jounitirkkonen kuva
Jouni Tirkkonen

Jani Tuononen, Soini tiesi että hän joutuu siirtymään pois puheenjohtajan paikalta. Niinpä hän möi kaikki periaatteensa, jotta hän säilyttäisi ministerin salkkunsa. Hän halusi sitä niin paljon, että oli valmis uhraamaan jopa oman elämäntyönsä - puolue jota hän oli perustamassa ja jonka puheenjohtaja hän oli kaksi vuosikymmentä. Soini uhrasi jopa noin kahdenkymmenen poliitikon uran ( ryhmää vaihtaneet kansanedustajat ), jotta hän saisi itselleen sen mitä eniten halusi.

Pekka Iiskonmaki

#12
Minulta meni Soiniin usko, kun hän meni Paavin helmoihin kuoripojaksi.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Blogisti:
"Perussuomalaisista eronneet kansanedustajat eivät ottaneet huomioon sitä, että politiikassa poliitikko voi pettää omat äänestäjänsä vain kerran."

No hyvä - selittäkää nyt joku sieltä nykyisestä PS:stä, miksi teidän kansanedustajat suostuivat kahden vuoden ajan hallituksen napinpainajiksi, jos eivät olleet hallituksen linjoilla?

Minun selitykseni on, etteivät uskaltaneet edustaa valitsijoitaan, koska sitten ei olisi saannut puolueelta rahoitusta seuraaviin eduskuntavaaleihin.
Eli, nyky-PS:n kansanedustajat eivät edustaneet valitsijoitaan, vaan vain omia intressejään.

Henry

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

"politiikassa poliitikko voi pettää omat äänestäjänsä vain kerran."

- Jaa-a, katsotaan nyt ensin miten tässä käy. Minulla ei ole mitenkään paljon luottamusta suomalaisten äänestäjien muistia kohtaan.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Uskot, että löytyy jytkyt verran typeryksiä jotka haluavat tulla petetyksi kolmannen kerran. Voit olla oikeassa. Tyhmyys on ainoa ehtymätön luonnonvara.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Nythän kommentoija Uimonen meni paljastamaan Vihreiden puoluesalaisuuden: se on usko äänestäjien typeryyteen.

Itse olen aikoinaan toivonut, että Perussuomalaisten menestys korjaisi muiden puolueiden yhä lisää syrjittyjä tuottavaa politiikkaa. Näin ei ole käynyt. Meidän kannatusnotkahdus johtuu enemmänkin siitä, että hallitusyhteistyössä Soini sitoutti koko puolueen heikoimmassa asemassa olevia syrjäyttävään politiikkaan samalla kun laittomat oleskelijat saivat kukkuraisen ruokapöydän. Itse toivoin, että korjausta tulisi ajan kanssa, mutta kun puoli miljoonaa suomalaista on hallituksen ohjaamana orjallisessa "ilmaistyössä", niin huonoltahan tuo näyttää.

Pekka Iiskonmaki

#13
Vihreiden alamäki jatkuu.......... ja hyvä niin.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Börje ei petä, sangen uskollisesti hän jaksaa todeta kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, että eri linjoilla hänen kanssaan asioista olevat ihmiset ovat yksinomaan tyhmiä.

No niinhän ne nuoren maan kreationistitkin kuulemma ajattelevat, siis että kaikki universaalinen viisaus kiteytyy pieneen vihreään mieheen.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Kerran jos mokaa, se on ok. Kahdesti, niin se on tyhmää varomattomuutta. Kolmasti samaan miinaan ajaa vain typerys. Persuilla ei enää ole muuta annettavaa äänestäjälle kuin halu ilmaista rasistisen mielipiteensä. Silläkään ei saa mitään aikaan.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

oletpa agressiivinen ja varomaton, ihan vastaavaa voisi sanoa vihreistäkin,
puolueesi on sekin matkansa varrella kärsinyt takapotkun jos toisenkin omien toimiensa, kuten lehmänkauppojen ja itsenäisten harhapolkujensa seurauksena.

en minä silti pidä teitä kollektiivisesti tyhminä, vaan pikemminkin monipuolisesti kehityskelpoisena yhteisönä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #53

Jos persut on kahdesti pettäneet jytkyäänestäjänsä, niin luuletko ettei niin käy kolmatta kertaa.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman Vastaus kommenttiin #63

ei minun tarvitse sen suhteen luulla mitään ja saat ihan vapaasti pitää omasi.

kummastelinkin tarvettasi toitottaa sitä joka käänteessä,
nimittäin aika harvakseltaan palstalla nykyään käyn, syystä jonka mainitsemisen jätän kohteliaisuussyistä nyt väliin ja törmään kohdallasi joka kerta ja lähinnä vain samaan "argumenttiisi" ja näin ollen sitä on vaikea laittaa pelkän sattuman piikkiin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kummallahan tyylillä tuli ääniä:

Soini:

Retoriikka, karisma, pitkä poliittinen kokemus, aiheet EU:vastustuksesta työväen kosiskeluun, kansanmies, leppoisa ja hauska, ja isot vaalilupaukset.

Halla-aho:

Sulkeutunut, taitamaton politiikassa, ei vetoa tunteisiin, ei karismaa, ainoastaan yksi aihe, mistä puhuu, ei muuta suuntaa, ei annettavaa asioissa, joka äänestäjiä kiinnostaa, väritön, hajuton ja mauton.

Kun noita kahta vertailee, ja tutkii kannatuslukuja, ja uusinta tutkimusta, jonka mukaan eniten persujen äänestäjiä miettii äänestävänsä jotain muuta, niin eipä tarvitse kauhea nero olla, että ymmärtää, että mitään jytkyä ei tule.

Persut katsovat tätä sisältäpäin, eivätkä ymmärrää, että niitä äänestäjiä pitää kosia niistä, jotka ovat ulkopuolella, ja jotka eivät ole kantaansa muodostaneet.

Tällä hetkellä Halla-ahon toimet veotavat vain siihen samaan ryhmään, joka jo on aikeissa persuja äänestää, uusia ei ole tulossa, ja kannatus ei enää nouse.

Soinista ei tarvitse pitää, mutta kun puhutaan äänestäjien haalimisesta ja vaalipuheista ja karismasta, niin silloin Soini vie Halla-ahoa 100-0.

Odotelkaa jytkyä, voi kyllä tulla aika pitkäksi, mutta oppositiossa on aikaa odotella.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Lupsakan paskanjauhajan sisältä saattaa kuoriutua härski opportunisti ja oman edun tavoittelija. Tämä koskee kaikki poliitikkoja, joiden puheet muuttuvat minä muodosta me muotoon noin vuosi ennen vaaleja.

Halla-aho ei ole juurikaan takkiaan käännellyt niistä ajoista, jolloin hän kirjoitteli scriptaansa.

Itse äänestän mieluummin suhteellisen rehelliseksi tietämääni poliitikkoa kuin sitä "mukavaa."

Kunnioitan mm. Li Anderssonia hänen rehellisyydestään. Li ei edes yritä olla muuta kuin mitä hän on. Me tunnemme hänen poliittisen ajattelunsa samoin kuin Halla-ahon.

Mieluummin Jussi tai vaikka Li kuin se lihava, lupsakan mukava mies.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Soinilla oli henkilökohtainen suunnitelma.
Halla-aholla kansallinen agenda.

Joidenkin mielestä sama asia. Toinen oli ja on edelleen rehellinen sekä itselleen että äänestäjäkunnalleen, toinen taas ei.

Soinin suunnitelma meni perseelleen, mutta Halla-ahon agenda kasvaa kasvamistaan kun ihmisten silmät aukeavat hitaasti, mutta varmasti.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kaikki menee juuri niinkuin sanoit, mutta se ei yhtään auta persuja uusien äänestäjien saamisessa, siis UUSIEN!.

Soinia pitää petturina vain persut, tavalliselle politiikkaa vähän seuraavalle Soini on luosakka kansanmies, ja vielä ulkoministeri.

Ei se merkitse äänestettäessä mitään, kuka ajaa hienoja ideologisia asioita, kansa valitsee mielikuvien perusteella ja puheiden perusteella.

Tässä suhteessa Halla-ahola ei ole mitään toivoa, jäykkä kuin rautakanki, ja puhuu kuin robotti, ei sillä äänestäjiä saada.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #36

Yhdellä Jussillako se jytky tulee?

Kyllä minä tiedän, että opetuslapset kiivaana aina Halla-ahoa äänestävät, mutta kun sillä yhdellä ei paljon koko puolue kostu.

Sinisiin lähti järkyttävä määrä ääniä eron myötä ja kärkiehdokkaat, ja niitä ei takaisin saa, niinkuin tutkimuskin osoittaa.

On aivan varma, että seuraavasta jytkystä tulee tuhnu, ja piiiiiitkä oppositiokausi.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm Vastaus kommenttiin #36

Katsoin ja ovathan ne ihan hyvät, mutta esim. vuoden 2011 EK-vaaleissa hän sai lähes 30 000 änntä vähemmän kuin Soini ja vuoden 2014 EP-vaaleissa lähes 70 000 ääntä vähemmän kuin Stubb. Kunnallisvaaleissa äänimäärä sitä paitsi laski vuodesta 2012 vuoteen 2017.

Tietenkin hänen äänimääränsä voi hyvin nousta seuraavissa EK-vaaleissa, mutta hänen ongelmansa on Helsingin vaalipiiri. Siinä vaalipiirissähän perussuomalaisia äänestetään selkeästi vähiten koko Manner-Suomessa.

Ehkä Halla-ahon kannattaisi siirtyä Uudellemaalle? Siis jos haluaa mahdollisimman monta ääntä: Suomen selkeästi suurin vaalipiiri ja PS:n kannatus lienee korkeampi kuin Helsingissä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Soinia pitää petturina vain persut, tavalliselle politiikkaa vähän seuraavalle Soini on luosakka kansanmies, ja vielä ulkoministeri."

Mitä väliä sillä, kun eivät kuitenkaan ole, eivätkä tule äänestämään Soinia? Olkoon vaikka kuinka "luosakka".

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Vaalityötä pitää tehdä sitkeästi. Lopussa kiitos seisoo.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Presidentinvaaleissa ’saavutettu’ kolmas sija tarkoittaa, että Huhtasaari, 6,9% jäi marginaaliehdokkaiden joukkoon, todella kauas toiseksi enitn kannatetusta Haavistosta, 12,4%.
Kuntavaaleissa 2017 tuli persuille 8,8% romahdus edellisiin vaaleihin verrattuna. Ennen puolueen hajoamista.

Aika turha haaveilla jytkystä.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Aika turhaa on haaveilla myös lottovoitosta, mutta siitä huolimatta myös Mäkinen taitaa laittaa rivin silloin tällöin.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Positiivista on, että perussuomalaisia kuntapoliitikkoja heräilee taas ottamaan Puheenvuoron tila haltuun. Kunhan vauhtiin pääsee vielä puoluejohto, on palstan viihdearvo jytkylukemissa.

Tuo sakin hajoamisen aiheuttama surutyö ei ota laantuakseen. Viimeisen puoluekokouksen jälkeiset arvet vuotavat yhä ja haava on tulehtunut.

Persujen kannalta harmillista on, että yksi sen olemassaolon kulmakivistä, maahanmuutto, on jo melko hyvissä kantimissa. Toki yksittäisten persujen pitää välillä laatia blogi, jossa varoitellaan tyttölapsia pukeutumasta liian kevyesti, sillä nurkan takana vaanii sitä yhtä janoava mamujoukko.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Jytky" on juntti-brändin luoneen mestaripopulisti Timo Soinin ideoima käsite, jota Eiran ylimielinen hienostotohtori Jussi Halla-aho ei kuuna päivänä käyttäisi, vaikka sattuisi vaaleissa pärjäämäänkin.

"Perussuomalaiset" nimenä tulee sekin Soinin-Vistbackan-Leppäsen ajatuspajasta, ja juuri tuo ryhmittymä on nykypersuille esimerkki taantumuksellisesta konsensuksesta. Ilmeisesti Halla-aho kuitenkin tyytyy tässä asiassa pysyttelemään perustajaisien linjalla, eikä riskeeraa puolueensa julkikuvaa nimeä uudistamalla.

Käyttäjän PekkaSaikkonen kuva
Pekka Saikkonen

Hilmaan ilmestyi hiljattain hankintailmoitus "Maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen puitejärjestely pääkaupunkiseudulla", jonka kokonaisarvoksi (alv 0 %) arvioidaan 100000000,00 € ajalle 1.1.2019-31.12.2020. Siis sata miljoonaa euroa kahden vuoden ajalle vain pääkaupunkiseudulle yhteen kotouttamisen osa-alueeseen.

https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/...

Kyllä tuolla Halla-ahon yksiraiteisella agendalla saattaa olla kannattajia jatkossakin, olettaisin.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Kolmas jytky johtaa perussuomalaiset marginaaliin, veikkaan reilusti alle 10% äänisaalista.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Ja sekin kun jakaantuu eri vaalippireihin, niin saavat yhden kansanedustajan Uudeltamaalta ja ehkä toisen jostakin muualta.

Henry

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"politiikassa poliitikko voi pettää omat äänestäjänsä vain kerran"

Kokoomuksen, keskustan, ja monen muunkin puolueen poliitikot on pettäneet monta kertaa äänestäjänsä. Äänestäjillä on usein huono muisti tai he eivät sitten vaan seuraa politiikkaa ja havaitse pettämistä..

Käyttäjän wahrheit kuva
Kari Kero

Soinin populistinen yhteiskuntakokeilu ennustettavasti hajosi typeryyteensä. Halla-ahon johdolla tynkäpersut ei tule saavuttamaan merkittävää positiota Suomen politiikassa. Ja hyvä niin.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Kyllä pontettiaalia varmaan löytyy, kieltämättä. Katselin tuossa tänään Yle areenasta keskusteluita Arvoista, ja yhtenä nk. tuomarina oli Presidentti Tarja Halonen.

Itse olen hiukan taka kiree ja suhtaudun negatiivisesti massamuuttoon, yksilö tasolla maahanmuuttaja ja oikean motivaation omaava ihminen sopeutuu länsimaisiin arvoihin, kuten se toinenkin nk. tuomari ukkeli (maahanmuuttaja).

Jokainen, joka on ollut tai on esimiestehtävissä, tietää joukon hallitseminen olevan helpompaa pienissä työyhteisöissä ja mitä isompiin työyhteisöihin menemme, sen haastavammaksi se osoittautuu. Se pätee isommissa kuvioissa myös "yhteiskunta".

Julkisessa keskustelussa aina kysytään, mitkä ovat länsimaiset arvot.

Itse näen asian niin, että Suomen osalta me koostumme Finneistä "erihiemot", Ruotsalaisista, Venäläisistä, Saamelaisista, Saksalaista. Tämä jengi on nk. Kantasuomalaiset ja Suomalainen Kulttuuri.

Meillä on hyvin pitkä historiallinen Kulttuurievoluutio takana, olemme luoneet yhdessä traditiot, käsityöperinteet, ruokaperinteet, maanviljeystaidot ym.

Myös yhdessä olemme luoneet säännöt, säädökset, lait, demokratian ja lopulta Valtion nimeltä Finland. Me olemme luoneet yhteisön ja valtion, joka on vakaa, menestynyt, lukuunottamatta toisiamme käytyä sotaa. Meitä kahdehtitaan maailmalla.

Itse näen siinä Suomalaisen kulttuurin ja länsimaiset "arvot".

Itse en halua, sitä kehitystä mikä vallitsee Euroopassa jossa länsikulttuurin sisälle muodostuu erilaisia "mosaiikkikulttuureita", jotka a. eivät sopeudu, b. eivät halua sopeutua. Osa tietysti sopeutuu, mutta yksilö tasolla. Yhteisötasolla se vaikeutuu.

En halua tälläistä kehitystä enään nähdä ja jos täytyisi valita puoli, niin se on hyvin yksinkertaista.

"130 000 juutalaista voidaan lennättää viikossa pois Saksasta - Antisemitismi on lisääntynyt myös Düsseldorfissa."
http://nrw-direkt.net/130-000-juden-kriegen-wir-sc...

Olisi korkea aika puhua niistä länsimaisista "arvoista", joiden eteen olemme vuosisatoja sotineet ja puolustaneet.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset