*

Jouni Tirkkonen - perussuomalainen Keravalta. Tehdään yhdessä parempi huominen!

Kohti liberaalimpaa aseenkanto-oikeutta

Suojelupoliisi nosti terrorismin uhka-arviota 14.06.2017. Temppeliaukion kirkon eteen tuli betoniporsaat mahdollisen terrori-iskun vuoksi 19.06.2017. Poliisi julkaisi ohjevideon 28.06.2017 siitä miten toimia terrori-iskussa: Pakene-piiloudu-hälytä. Suojelupoliisin mukaan Suomessa on 350 henkilöä, jotka suhtautuvat myötämielisesti terrorismiin. Poliisin mukaan näiden henkilöiden määrä on kasvanut vuodesta 2012 noin 80%.

Viranomaiset tietävät jotain, mutta eivät kerro kenen takia kansalaisten tulisi varautua. Minun ehdotukseni on että viranomaiset alkaisivat myöntää lupia kaasusumuttimiin, sekä paprikasumuttimiin joita kansankielellä kutsutaan myös pippurisumuttimiksi. Lupa sumuttimeen myönnettäisiin itsepuolustus tarkoitukseen henkilölle jolla ei ole rikosrekisteriä ja joka on käynyt kurssin sumuttimen käytöstä.

Minä suhtaudun sumuttimen kantamiseen samoin kun vaikkapa vaahtosammuttimeen. Mielestäni on parempi että minulla on sellainen enkä koskaan tarvitse sitä, kun että minulla ei ole vaahtosammutinta silloin kun sitä tarvitsee.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Tommi Salmela

Muistakaa, Ei saa antaa pelolle valtaa. Jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Poliisin reaktiot saattavat olla rasismia maahan vyörynneitä tai monikulttuurisuus ideologiaa vastaan. Ehdottomasti itsepuolustus suuttimet, Jatkoon!

Jaakko Paasonen

No,Miksi meillä on Nämä 350 myötämielisesti terrorismiin suhtautuvaa..? ja Tuleeko heitä koko ajan lisää ,kun rajat ovat auki,koska €U niin vaatii,ja tätä paperitonta jengiä lappaa maahan koko ajan lisää tuhansittain?

Ketä voimme kiittää turvallisen kotimaamme muuttamisesta maaksi,jossa koska tahansa voi tapahtua jonkun "turvapaikkaa" hakeneen kulttuurivieraan tekemä yksittäistapaus/joukkomurha,

Kaunista kesää kaikille.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Sana liberaali tarkoittaa vapaata.

Miksi ei samoin tein käsiaseluvan haltijoille vapaata oikeutta pitää asetta mukanaan

Käyttäjän jounitirkkonen kuva
Jouni Tirkkonen

Ei yhtään huonompi idea. Näinhän tilanne on mm. Virossa. En ole kuullut että siitä olisi seurannut mitään hankaluuksia yhteiskunnalle.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Onhan tämä jo melko libiraaliksi mennyt. Eilen hokasin Kouvolan matkakeskuksessa pihaterassilla spollikapiaisen pistooleineen ja suojauksineen muina miehinä istuvan pauhaavan jaskaa tuttujensa kanssa. Itse muistelen olleeni kotiutuspäivänä vain pamppuvarustuksin junassa siviilien seassa. Ajat muuttuvat EU:n myötä ja kohta suomalaisia viedään (kapiaisille tulossa pakko-osallistuminen ja kauaa ei mene, kun PUOLUSTUVOIMIEN reserviläisetkin pakotetaan ulkomaille) brittien entisten siirtomaiden kriiseihin (JEF).

Toimituksen poiminnat